Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viini. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2011

Sitruunainen kalapata

Kodin Kuvalehdestä löytyneen sitruunaisen kalapadan ohjeen otin lähes sellaisenaan talteen. Äyriäissekoituspussia en lähtenyt erikseen pakastealtaasta etsimään, vaan laitoin tilalle pari kourallista kotipakastimesta jo valmiiksi löytyviä katkarapuja.

Kala laitetaan ohjeen mukaan hämmentävän aikaisin pataan ja ihan muhjuksihan se menikin, mutta kaiken kaikkiaan tosi miellyttävä makuelämys. Tätä meillä syödään toistekin.



Sitruunainen kalapata

0,5 dl oliiviöljyä
1 purjo
1 tl kurkumaa
2 dl valkoviiniä
1 dl vettä
600 g kuhaa
2 sitruunan mehu
2 tl sitruunan kuorta
1-2 tl suolaa
150 g sokeriherneen palkoja
2 dl vihreitä kivettömiä oliiveja
katkarapuja

Halkaise, pese ja viipaloi purjo. Kuumenna öljy padassa, lisää kurkuma ja kuullota hetki. Lisää purjoviipaleet ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää neste, paloiteltu kala, sitruunamehu, pestyn sitruunan raastettu kuori sekä suola. Hauduta kannen alla noin 20 minuuttia.

Pese ja paloittele sokeriherneenpalot ja lisää oliivien kanssa pataan. Jatka kypsennystä vielä noin 15 minuuttia. Lisää sulatetut, valutetut katkaravut ja kuumenna. Tarjoile riisin kanssa.


maanantai 27. syyskuuta 2010

Kikherne-burgundinpata

Tämän kasvisversion burgundinpadasta olen löytänyt äitini kätköistä. Alkuperäinen ohje löytyy jostain keittokirjasta, minkä nimeä en valitettavasti muista.



Kikherne-burgundinpata

2 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl punaviiniä
(150 g tuoretta fenkolia)
150-200 g herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl kypsiä kikherneitä

Pilko porkkanat, sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää punaviini ja mausteet. Keitä 20-25 minuuttia. Lisää tuore, viipaloitu fenkoli sekä paistetut, paloitellut herkkusienet. Keitä vielä noin 15 minuuttia. Suurusta vehnäjauhoilla. Lisää kypsät kikherneet ja anna kiehua hiljaa noin 5 minuuttia.


keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Burgundinpata

Anopin reseptivihkoa selatessani silmiini osui burgundinpadan ohje. Ylös oli kirjoitettu vain ainesosaluettelo ja oletan anopin tehneen sitä liedellä, mutta koska en luota siihen, että muistan vielä muutaman tunnin päästä jotain liedellä porisevan, päätin tehdä omani (tai siis miehen oman) uunissa.



Burgundinpata

n. 500 g naudan kylkeä tai etuselkää
1 laakerinlehti
2 dl punaviiniä

Paloittele lihat, kaada päälle punaviini, lisää laakerinlehti ja anna marinoitua noin vuorokauden ajan.

n. 75 g pekonia
suolaa
mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
1 sipuli
1 porkkana
2 rkl tomaattisosetta
timjamia
1,5 dl vettä
150-200 g herkkusieniä

Pyyhi lihat talouspaperilla kuivaksi, säästä marinadiliemi. Ruskista pekonit ja siirrä ne pataan, tee samoin lihoille. Lisää suola ja pippuri sekä 1 rkl vehnäjauhoja lihojen päälle, sekoita. Laita 225 asteiseen uuniin ilman kantta noin 4 minuutiksi, sekoita ja jatka vielä toiset 4 minuuttia. Lisää paistetut sipuli ja porkkana sekä marinadiliemi, tomaattisose, timjami ja kiehuva vesi lihojen päälle. Laita kansi päälle ja pata uuniin 160 asteeseen noin 3 tunniksi. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa paistetut pilkotut herkkusienet.


maanantai 31. toukokuuta 2010

Saltimbocca di asparagi



Prinsessakeittiöstä löysin tällaisen parsaherkun, mikä sopii alkuruuaksi sellaisenaan tai pääruuaksi esim. risoton kera. Kinkkuun käärittynä parsa maistui isännällekin lähes mukisematta.

Saltimbocca oli mulle vieras käsite, mutta netistä selvisi, että se tarkoittaa "suuhun hyppäävä". Eri alueilla on omat reseptinsä, mutta perusohjeena on, että ilmakuivatun kinkun sisään kääritään jotain (yleensä lihaa) ja ruskistettu rulla marinoidaan viinissä. Prinsessakeittiön ohjeessa ei rullia marinoitu, mutta koska en ollut asiaa vielä netistä tutkaillut, tein ohjeen mukaisesti, vaikka mietityttikin mahtoivatko rullat jäähtyä liikaa kastikkeen valmistumisen aikana. (En saanut isännältä selkokielistä vastausta, mutta oletan, että jäähtyivät.) Ensi kerralla jätän rullat pannuun kastikkeen sekaan.

Saltimbocca di asparagi

8 tankoa vihreää parsaa
4 siivua ilmakuivattua kinkkua
4 isohkoa salvian lehteä tai 8 pienempää
1 rkl voita
0,5 dl vettä
0,5 dl kuivaa valkoviiniä

Kuori parsat ja napsauta kovat kannat pois. Keitä parsoja suolatussa vedessä muutama minuutti. Nosta keitetyt parsat heti leikkuulaudalle jäähtymään.

Pätki jäähtyneet parsat kahteen osaan. Aseta kullekin kinkkusiivulle salvian lehti (tai kaksi) ja neljä palaa parsaa ja kääri tiukaksi rullaksi.

Paista rullia voissa puolesta minuutista minuuttiin kummaltakin puolelta. Nosta rullat lautasille ja valmista kastike eli kaada paistinpannuun vesi ja valkoviini ja keitä kasaan kunnes jäljellä on noin kolmasosa. Lusikoi annoksille ja tarjoile heti.


tiistai 25. toukokuuta 2010

Parsarisotto



Parsarisotto

nippu (500 g) vihreää parsaa
3 dl risottoriisiä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl kermaa
mustapippuria

Keitä kuoritut ja pilkotut parsat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.

Kuullota sipuleita ja riisiä hetki öljyssä. Lisää valkoviini. Sekoita koko ajan, kunnes neste on imeytynyt. Lisäile kasvislientä pienissä erissä ja sekoita usein, että riisistä irtoaa tärkkelystä. Kun riisi on lähes kypsää, lisää parmesaaniraaste, kerma ja parsat sekä hieman mustapipparia tarvittaessa.


keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Risotto



Risotto

2,5 dl risottoriisiä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl valkoviiniä
4-5 dl kasvislientä
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl kermaa

Kuullota sipuleita ja riisiä hetki öljyssä. Lisää valkoviini. Sekoita koko ajan, kunnes neste on imeytynyt. Lisäile kasvislientä pienissä erissä ja sekoita risottoa usein, että riisistä irtoaa tärkkelystä. Kun riisi on lähes kypsää, lisää parmesaaniraaste ja kerma. Risoton tulee olla löysää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...