Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. toukokuuta 2013

Mansikka-rahkajuoma



Laatikosta löytyi Pirkka-lehdestä repäisty rahka-siemenjuoman ohje. Se osoittautui oivaksi välipalavaihtoehdoksi, todella helppo ja nopea tehdä.

Mansikka-rahkajuoma

3-4 rkl auringonkukansiemeniä
2 dl mansikoita
1 dl rahkaa
1 dl maitoa
(agavesiirappia tai hunajaa)

Hienonna auringonkukansiemenet tehosekoittimessa. Lisää rahka, maito sekä hieman kohmeiset mansikat. Surauta sekaisin. Makeuta halutessasi agavesiirapilla tai hunajalla.


tiistai 14. toukokuuta 2013

Mansikkasalaatti



Sattumalta näin kuukausi tai pari sitten pienen pätkän portugalialaista kokkiohjelmaa, missä tehtiin mansikkasalaattia. Ohje vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että kirjasin äkkiä ylös sen minkä muistin. Ohje on pyörinyt siitä asti pöydällä, mutta nyt sain viimein hankittua tarveaineet ja salaatin tehtyä.

Näin alkukeväästä piti tyytyä pakastemansikoihin, kun en halunnut ulkomaisia ostaa. Se tietysti vaikutti makuun, mutta niin hauska makuelämys oli, että täytyy muistaa mansikka-aikaan tehdä vielä uudemman kerran.

Mansikkasalaatti

6 reilun kokoista salaatinlehteä (käytä 2-3 eri salaattia, pari lehteä kutakin)
vesikrassia
0,5 dl mintunlehtiä
0,5 dl korianterinlehtiä
1 punainen chili

kastike:
10-12 mansikkaa
1 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Survo mansikoita hieman kulhon pohjalla. Lisää muut kastikkeen aineet ja sekoita.

Pilko chili ja suikaloi salaatinlehdet sekä vesikrassi varsineen. Nosta salaattiaineet kastikkeen päälle. Sekoita vasta juuri ennen tarjoilua.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Pirtelötorttu

Alunperin mansikkatortun nimellä kulkenut piirakka sai uuden nimen, kun kummipoikani sanoi tämän maistuvan ihan pirtelöltä. Hetken hämmennyksen jälkeen keksimme pirtelömaun tulevan täytteeseen survotusta banaanista.



Pirtelötorttu

pohja:
0,8 dl öljyä
0,75 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 banaani
1 muna
1 prk (200 g) kermaviiliä
(sokeria)

päälle:
mansikoita

Sekoita torttupohjan aineet käsin ja painele taikina piirakkavuokaan.

Survo banaani. Yhdistä täytteen aineet keskenään ja lisää hieman sokeria tarvittaessa. Kaada täyte pohjan päälle. Levittele mansikat päällimmäiseksi.

200°C n. 20 min.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Mansikkajuustokakku

Jostain lehdestä muinoin repäisty juustokakun ohje. Ei liivatetta eikä uunia kuulosti hieman epäilyttävältä. Mutta turhaan olen epäröinyt, tämä oli hyvää!



Mansikkajuustokakku
(ohje Ø n. 20 cm vuoalle)

pohja:
150 g digestive-keksejä
75 g voita

täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

mansikoita siivuina tai pieninä lohkoina

kiille:
3 dl mansikkamehua
2 dl hyytelösokeria

Murenna keksit tehosekoittimessa tai pussissa kaulimen avulla. Sekoita sulatettu voi keksimurujen joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele taikinaseos ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle sekä parin sentin korkeudelta reunoille.

Mausta tuorejuusto sokereilla. Sokeria saa olla juustokerroksessa vain vähän, sillä kiilteestä tulee makeaa. Levitä juusto murutaikinapohjalle ja peitä juuston pinta mansikoilla. Laita kakku jääkaappiin odottamaan kiilteen valmistusta.

Kiehauta mansikkamehu ja lisää hyytelösokeri mehuun koko ajan sekoittaen. Anna mehun kiehahtaa uudelleen. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna seoksen jäähtyä sen verran, että se alkaa kiinteytyä. Levitä kiille mansikkaviipaleiden päälle. Laita kakku takaisin jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.


torstai 10. marraskuuta 2011

Kauramuffinssit mansikkasydämellä

Tein muutama päivä sitten kauraisia muffinsseja, kun piti keksiä jotain mihin hävittää epäonnistunut toffee (jäi liisteriksi) ja kaurahiutaleetkin olivat pyörineet kaapin pohjalla jo vähän turhan pitkään. Kauramuffinsseista tuli tosi hyviä (kun jätti huomioimatta ulos pursuvan toffeen), joten piti kokeilla uudestaan ja jollain käyttökelpoisemmalla sisuksella. Kauppaan en jaksanut lähteä, joten niillä aineilla oli tultava toimeen, mitä kotoa löytyi. Mansikoita on sen verran paljon pakkasessa ja siksi pieni rasiallinen mansikoita pääsi nyt kauramuffinssien sydämiksi.



Kauramuffinssit mansikkasydämellä

2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 dl öljyä
mansikoita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä kermaviili ja öljy. Sekoita. Nostele hieman taikinaa muffinssivuokien pohjalle. Laita keskelle sulatettu tai tuore mansikka joko kokonaisena tai paloina. Lusikoi loppu taikina vuokiin niin, että mansikat peittyvät.

200°C n. 25 min.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...