Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

maanantai 20. toukokuuta 2013

Omenainen bostonkakku



Pakastimessa löytynyt omenasose päätyi bostonkakkuun, josta tuli yllättäen "terveysversio". Joku unohti tarkistaa jauhotilanteen ennen kuin alkoi hommiin ja niinpä suurin osa jauhoista oli täysjyvävehnäjauhoja. Ei se onneksi pahemmin haitannut. Hyvää oli näinkin, vaikkei ihan täysin oikealta maistunutkaan.

Ohjeesta tulee halkaisijaltaan noin 24 sentin kokoiseen vuokaan sopiva taikinatanko (7-9 taikinapötkylää).

Omenainen bostonkakku

pullataikina:
2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 muna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
0,5 rkl kardemummaa
7,5 dl jauhoja
0,75 dl öljyä

3 dl omenasosetta
0,75 dl hillosokeria
(kanelia)

Lämmitä maito noin 42 asteiseksi. Lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva, suola, sokeri, kardemumma ja munat maitoon. Lisää loput jauhot vähitellen sekä öljy alustamisen loppupuolella. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Sekoita omenasose ja hillosokeri. Keitä noin 10 minuuttia. Mausta halutessasi kanelilla.

Kauli taikina levyksi. Levitä omenahillo levylle ja kääri rullaksi. Leikkaa rulla noin 5-6 cm:n pötköiksi ja nosta pötköt väljästi pystyyn voideltuun irtopohjavuokaan. Anna kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Voitele kohonnut kakku munalla ja ripottele raesokeria pinnalle

175°C  n. 30 min.

Irrota kakku vuoasta lämpimänä ja jäähdytä liinan alla.


4 kommenttia:

Herättikö ajatuksia? Kerro se muillekin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...