Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Marja-jogurttitorttu

Pirkka-lehdestä repäistystä omena-jogurttitortusta nappasin pohjan ja jogurttiseoksen, loput täytteestä korvasin pakastimesta löytyneillä marjoilla.



Marja-jogurttitorttu

pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
marjoja maun mukaan
4 dl turkkilaista jogurttia
2 munaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa seokseen muna. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet joukkoon.

Levitä taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Laita hetkeksi jääkaappiin.

Sekoita munat, sokeri, perunajauhot, vaniljasokeri sekä jogurtti keskenään. Levitä marjat pohjan päälle ja kaada jogurttitäyte päällimmäiseksi.

175°C uunin alimmalla ritilätasolla noin 1 h

Tarjoa jäähtyneenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö ajatuksia? Kerro se muillekin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...