Punavihreä perunasalaatti
3 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
3 dl rypsiöljyä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1,5 kg perunoita
0,5 dl kapriksia
50 g rucolaa
Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Siirrä viipaleet rasiaan ja kaada päälle punaviinietikka sekä öljy. Mausta seos sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua seuraavaan päivään jääkaapissa, sekoita välillä muutaman kerran.
Pese perunat ja keitä kypsiksi, jäähdytä. Kuori perunat tarvittaessa ja leikkaa kuutioiksi. Valuta kaprikset ja hienonna ne kevyesti. Lisää perunoiden joukkoon.
Nostele marinoituneet punasipulit perunoiden sekaan. Kaada noin kolmasosa marinointiliemestä kastikkeeksi perunasalaattiin (loput voi käyttää salaattikastikkeena tai marinointiin). Tarkista perunasalaatin maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Sekoita rucolanlehdet joukkoon.
Rucola ja peruna on mainio yhdistelmä ja punasipuli nyt sopii kaikkeen. Kapriksista en itse niin tykkää. Jos saa härskisti mainostaa, niin suosittelen näitä kahta reseptisivultani löytyvää, varsin välimerellistä perunasalaattia: Siihen aurinkotomskusalaattiin varmaan tuo rucolakin sopisi mukaan, muuten.
VastaaPoistaKiitos linkkivinkeistä Maija! Aina on kiva löytää uusia kokeilemisen arvoisia reseptejä ja sivuillasi niitä näyttää olevan runsaasti! Lisäsin blogisi listalle.
VastaaPoista