Raparperiohjeita etsiessäni törmäsin
Chocochilin kesäiseen raparperijuomaan, mitä täytyi tietysti heti kokeilla. Alkuperäisessä ohjeessa luki 6 suurehkoa raparperinvartta, mutta koska meidän raparperit ovat megakokoisia, sain jo kolmesta suurehkosta ja kahdesta keskikokoisesta kaksi kiloa raparperipaloja. Tuli hieman turhan tuhtia ja hapanta, vaikka ylimääräistä sokeria lisäsinkin. Järkeilin, että noin kilo raparperia olisi sopiva määrä tähän ohjeeseen. Siispä uusi kokeilu ja nyt tulikin jo huomattavasti parempi, raikas kesäjuoma ja mahtui hyvin kattilaankin.
Kesäinen raparperijuoma
1 kilo raparperia
2 l vettä
pätkä tuoretta inkivääriä (noin 2 x 2 cm)
2 dl sokeria (tai maun mukaan)
1 limen mehu
Pilko raparperit reilun kokoisiksi paloiksi kattilaan. Lisää vesi ja raastettu inkivääri. Anna kiehua miedolla lämmöllä tunnin ajan.
Siivilöi juoma tiheällä siivilällä (tai sideharson läpi jos haluat kirkkaampaa mehua) ja lisää sokeri. Anna jäähtyä kunnolla.
Lisää kylmän juoman joukkoon limen mehu. Tarjoile jääpalojen kera. Juomaa voi halutessaan terästää tilkalla vaaleaa rommia.
Onko! Hyvän syntymäpäivän sit sun äitiskin valinnut ;D Mutta Jade kiittää synttärionnitteluista! : )
VastaaPoistaOi miten hyvännäköistä raparperijuomaa ;o Tämmöistä en ookkaan koskaan tehnyt, enkä ees maistanut. Mutta kun tämän nyt näin, niin takuulla on pakko tehdä, kun seuraavan kerran saan raparpereja käsiini! Rakastan kaikkea raparperista tehtyä<3 Kiitos tästä ohjeesta siis, laitetaan kokeiluun! : )