Tein viime syksynä ensimmäisen kerran omenasosetta uunissa. Että oli yksinkertainen ja helppo homma. Soseesta tuli ihanan paksua ja jopa yllättävän makeaa, vaikken sokeria sekaan laittanutkaan. Ei kaivannut myöskään mausteita, mutta joskus tietysti voi - käyttötarkoituksesta riippuen - heittää esimerkiksi kanelitangon sekaan. Vaikka ohje on varsin yksinkertainen, kirjaan sen varmuuden vuoksi ylös, että muistan tällaisen version olemassaolon jatkossakin. Niin, ja sokerittomanahan tämä säilyy ainoastaan pakastettuna.
Omenasose
omenoita
Lohko omenat ja poista siemenkodat. Laita omenalohkot laakeaan vuokaan, folio päälle ja uuniin 200 asteeseen muutamaksi tunniksi.
Omenalohkoja voi hieman painella kertaalleen paiston aikana, niin pehmenevät tasaisemmin. Kun omenat tuntuvat haarukalla kokeilemalla riittävän pehmeiltä, ota vuoka uunista, kaada pehmeä omenamössö toiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. Pakasta sopivina annoksina.
Nam! Omppuhillo on kyllä maailman parasta hilloa, mutta uunissa en ookkaan koskaan koittanut sitä tehdä. Kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaOle hyvä :-) Ensimmäistä kertaa minäkin tein viime syksynä. Mutta taatusti ei jää viimeiseksi.
PoistaKyllä ihmetytti, että 200 asteessa muutama tunti. No, nouditan ohjetta. Paloi aika pahasti vuokaan kiinni. Kaavin, mitä irti sain ja sauvasekoitin soseeksi. Maustoin sokerilla. Olen nyt levittänyt ruskeahkoa tahnaa paahtoleivälle. Menettelee. Vuokien kanssa olikin isompi homma niitä liottaa ja hangata puhtaaksi. Sooda-sitruunahappoyhdisyelmää käytin viimeistelyyn palaneiden pisteitten poistoon. En ehkä tee toisten, ainakaan noin kovalla lämmöllä tuntitolkulla. Kokeilen alemmilla asteilla lyhyemmän aikaa.
VastaaPoista